Villaa ja villakoiria / Poodles and Wool

Neulova puudelinomistaja: päätin että osaan neuloakin A knitting poodle owner: I decided that I could knit too.

perjantaina, marraskuuta 10, 2006

Jaa mää vai?


Kun muutkin niin minä perässä....

Mä olen siis just täyttänyt 40 v (ikä painaa...) . Mä olen kotoisin Satakunnasta, Punkalaitumelta. Olen asunut pienen ikäni maalaistalossa ja kasvoin pitämään luontoa ja maaseutua tärkeänä, mutta toisaalta pitämään jalat maassa ja käyttämään maalaisjärkeä. Aika hyvä kasvupaikka, sanoisin. Karjalaiset sukujuurien perimänä en osaa olla lyhytsanainen - kirjoittaessakaan. Satakuntalaiset juuret sitten tuovat pidättyvyyttä. Aika hankala yhdistelmä, hölösuu erakko?

Peruskoulun ja lukion kävin niin ikään Punkalaitumella ja vaikka sieltä ehkä puuttuivat kaupunkien monipuoliset valinnaiset aineet ja muut toimintamahdollisuudet, niin vastaavasti pienessä koulussa kaikki olivat tuttuja ja massaan ei voinut piiloutua - hyvä ja huono asia :-)

Lukion jälkeen muutin opiskelupaikkakunnalle Helsinkiin ja pääkaupunkiseudulla olenkin asunut siitä asti. Kaikissa muissa kunnissa paitsi Kauniaisissa, itse asiassa. Aloin opiskella kemiaa mutta ajauduin työelämään - rahaan voi jäädä koukkuun :-) Jossain vaiheessa päätin, että joku tutkinto pitää hankkia ja kävin kauppaopiston sihteerilinjan Espoon kauppaoppilaitoksessa Leppävaarassa. Sieltä jäi monta hyvää taitoa takataskuun, ruotsinkieli, kymmensormijärjestelmä ja kirjanpitotaito, muiden muassa. Valmistuin parhaaseen lama-aikaan juuri 90-luvun alussa joten pätkätöitä sitten piti ryhtyä tekemään.

Elämäni miehen (Rakkaan Insinöörin, silloin vasta Teekkarin) tapasin jo kauan sitten Otaniemessä, jo kahdeksankymmenluvun puolessa välissä. Osui kerralla, yhdessä ollaan oltu siitä lähtien ;-). Naimisiin mentiin jo vuonna -88. Viiden vuoden kahdenolon jälkeen päätettiin että olisi sopiva aika lapsille ja vuonna -93 syntyi Oskari ja vuonna -95 Linda. Hiljaista tässä talossa ei ole ollut sen jälkeen päivääkään - öisin nykyään jo on, vain koirat ja kissat pitävät hereillä, murrosikäisiä ei herätä pommikaan, yöjuoksut eivät vielä ole alkaneet.

Olin lasten kanssa kotona yhteensä viisi vuotta, kunnes Linda täytti kolme ja kotihoidontuki loppui. Aikoinaan jäin äitiyslomalle määräaikaisesta työsuhteesta ja siksi ei ollut työpaikkaa jonne palata... Halusin vielä opiskella jotain ja kemia tuntui olevan lähinnä oma ala - en vielä silloin tiennyt biokemiasta mitään :-) Pari vuotta pelkästään opiskelin ja kesät vietin lasten kanssa, ne kun olivat vielä niin pieniä... mutta sitten aloitin kesätyöt transplantaatiolaboratoriossa. Vielä silloin en jäänyt kiikkiin mutta jo seuraavana vuonna aloin tekemään tuntitöinä immunovärjäyksiä. Se oli ratkaiseva pala mun koulutuspalapelissä. Otin sivuaineeksi biokemian ja upposin syvälle. Niin syvälle että lopulta oli pakko vaihtaa pääainetta: nyt olen siis BIOkemian opiskelija, ja yht'äkkiä kaikki työkokemus olikin oikein hyödyllistä :-D

Kyllä minä valmistun, ihan oikeasti, täysipäiväinen opiskelu vain ei maksa asuntolainaa... Tässä loppuvaiheessa kyllä pitää rutistaa. Jonain päivänä haluaisin aloittaa väitöskirjan tekemisen mutta onko minusta siihen? Kunnianhimoa löytyy kyllä mutta muutakin tarvitaan. Tahtoa löytyy mutta taitoa? Rahoittaja? Lottovoitto? Oisko kestään mesenaatiksi keski-ikäiselle ikuiselle opiskelijalle?

Neulomiselämäni? Se oli aika hiljaista hyvin pitkään, kouluaikana neuloin juuri ja juuri säärystimet, sentään kirjoneuleella. Pari pipoa, koulutöinä, meillä ei sukan tai tumpunneulomista harrastettu. Opiskeluaikana neuloin mohairliivin - piti tulla villatakki, hihat jäi puuttumaan. Uudelle poikaystävälle piti tietenkin aloittaa villapaita, se on kesken vieläkin, onneksi siitä ei ollut avioliitto kiinni :-D. Kun Oskari oli vauva, aloitin neulomaan villahousuja, purin tekeleen tuossa tänäkesänä, 70-senttiset potkarit eivät enää sopineet 170-senttiselle korstolle.
Pitkään olinkin sitä mieltä että en pidä neulomisesta, se on pitkäveteistä puuhaa (?!!?) Ristipistoja käsityön pitää olla. Ristipistoilin monta vuotta mutta se vaatii hetken pelkästään itselleen, mustasukkainen harrastus kun on. Kun taas neulominen...

Tänä vuonna tuli sitten tilanne että Linda tarvitsi tumput HETI eikä vasta ensi viikolla ja minkäs äiti siihen, puikkoihin vaan. Ohjetta piti etsiä netistä ja silloin löytyivät neuleblogit samalla kerralla. Seuraavana oli vuorossa sukat, sitten toiset sukat... se oli menoa. Neuleblogeja lukiessa tutustuin muihinkin lankoihin kuin Novitaan ja löysin Menitan. Ja kun pirulle antaa pikkusormen niin peli on menetetty. Nyt olen täysiverinen lankahamsteri ja unelmoin ihanista langoista ja OSTAN niitä, enemmän kuin tarpeeksi, järjellä ajatellen. Mutta järjen kanssahan tällä hulluudella ei ole mitään tekemistä, eihän? Hullumminkin voisi rahansa käyttää, tällä aina puolustelen lankaostoksiani :-D Joo, lehtiin ja kirjoihin, neule-sellaisiin :-D. No okei, luen minä muutakin, kurssikirjoja, nimittäin. Unelmissa on aika jolloin voisi lukea jotain juonellista ilman huonoa omaatuntoa... Dekkareita, historiallisia romaaneja... neuleohjeita...

että tässä minä sitten olen. Aika paljaana.Loppuun vielä söpöilykuva joka paikkaan ehtivästä lankaan addiktoituneesta pikkupuudelista. Lumikki on taas hoidossa. Typy on ymmärtänyt villalangan ihanuuden ja kerän nähdessään nappaa siitä kiinni ja lähtee täyttä vauhtia karkuun. On se vähän kasvanut, nyt 7-veikan kerä on jo pienempi kuin koira :-)

3 Comments:

At 10.11.2006 klo 22.54.00, Anonymous JaanaV said...

Toinen "ikuinen" opiskelija toivottaa sinulle tsemmpiä ja opiskeluintoa!

 
At 11.11.2006 klo 8.19.00, Blogger muoriska said...

Kiva lukea, kiitos :)

 
At 11.11.2006 klo 9.16.00, Anonymous villasukka said...

Kiva kuulla sinustakin! "Hullumminkin voisi rahansa käyttäää..." Joo, tämä on sentään tervellinen ja hyödyllinen harrastus!

 

Lähetä kommentti

<< Home